Kun asiakkaiden kuuntelu toimi, ajatteli Petra kertoa asiasta myös kouluttajaverkostolle. Kokemus oli tärkeää jakaa! Vaihtaa muitakin ajatuksia ja vinkkejä, sparrailla!
Miten saman alan yrittäjät kehittävät toimintaansa? Mistä löytyy alan parhaat osaajat? Millaiset talousnäkymät muilla on? Miten uusi lakiehdotus on otettu vastaan?
Keskustelu muiden kanssa tuntui tärkeältä. Niinpä ajatus yhteisestä kokoontumisesta sai vauhtia ja moni yrittäjä olikin innoissaan mukana. Kun osaaminen yhdistää, on helppo kehittääkin yhdessä. Keskusteluissa syntyi uusiakin ideoita sekä yhteistyömalleja – päätettiin ihan tosissaan laittaa viisaat päät yhteen ja vahvistaa samalla koko toimialan mainetta ja tarjontaa.
Mikä parasta kuitenkin oli, osaamista jaettiin toisille. Vain siten kunkin osaaminen jalostuu ja vahvistuu. Pallottelu, kuuntelu, vuorovaikutus ja toisten kunnioittaminen motivoi ja virkistää. Se luo yhteenkuuluvuutta.
Puhutaan usein kilpailijoista, mutta sen ajatuksen kamppaa juuri yhteistyö. Ei ole kilpailijoita, on vain saman alan vahvoja tekijöitä, kumppaneita. Toimimme saman tavoitteen eteen: että koulutusala on monipuolinen ja kiinnostava. Että asiakas saa parasta ja tasalaatuista palvelua.
Niina lähti verkostotapaamisesta intoa puhkuen. Hänellä oli vihdoinkin uusia alihankkijoita, joita hyödyntää kiiretilanteissa. Katri sai puolestaan käyttöönsä idean bonusjärjestelmästä asiakkailleen. Lounastunnin jälkeen otettiin Zoom-treffit Andrean kanssa ja kyseltiin hieman saksalaisista käytännöistä. Voi kuinka hienosti Saksassa jo toimii koulutusverkosto!
Yhdessä päätettiin kokoontua säännöllisesti ja kutsua muitakin koulutusalan yrittäjiä mukaan. Takanurkkaan jäi kilpailijat, sillä heistä oli syntynyt vahva kumppaniverkosto. Ja olihan myös hauskaa!
Onneksi emme ole emmekä tee yksin.
Millaisia kumppaneita sinun alaltasi löytyy?
Kuva: Äidin postikorttiarkisto