7
helmi
2022

Pekka Karjalainen / Terveyskoodi

Olen Pekka Karjalainen, Terveyskoodi-yrityksen omistaja. Olen ollut mukana Yksinyrittäjäakatemian matkassa sen ensimmäisistä askelista lähtien.

Yritykseni Terveyskoodi tarjoaa hierontaa, valmennusta ja muita hyvinvointipalveluita Mäntsälässä. Olen toiminut yrittäjänä jo yli 30 vuotta ja äskettäin yrittäjätaivaltani muistettiin Suomen Yrittäjien timanttiristillä. Vaikka olen pitkän linjan yrittäjä, mielestäni aina voi oppia uutta ja kehittää itseään. 

Olen luonteeltani innovaattori ja tykkään olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä uusia juttuja. Yksinyrittäjäakatemian opintojen aikana suoritin yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, mikä motivoi opiskeluun. 

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon lisäksi minua Yksinyrittäjäakatemiassa kannusti loistava ryhmähenki ja vielä tänäkin päivänä aktiiviset verkostot. Porukkamme oli tosi hyvä ja hitsautui yhteen nopeasti. Ehkä se johtui siitä, että kaikki olivat yksinyrittäjiä. Silloin tein ainoastaan hierojan töitä ja muistaakseni meidän porukassa oli yhteensä neljä hierojaa. Olen sellainen yrittäjä, että en halua edes yrittää tehdä kaikkea itse. Kun kalenteri täyttyy liiaksi, ohjaan asiakkaan kollegalle. 

“Yksinyrittäjäakatemia avaa yrittäjän maailmaa ihan uudella tavalla”

Monella yksinyrittäjällä tilanne saattaa olla sellainen, että yrittäjäksi on päätynyt pakon edessä eikä välttämättä ole tietoa yrittäjyydestä. Siksi toivoisin, että mahdollisimman moni yrittäjä osallistuisi Yksinyrittäjäakatemiaan, jos siihen on mahdollisuus. 

Muistan akatemian ajalta sellaisen tilanteen, kun istuimme kahvilla ennen seuraavan tunnin alkua muiden hierojien kanssa. Tunnin aiheena oli ostot ja pohdimme sitä, että meidän ostot ovat niin pieniä, että tästä aihealueesta ei ole meille mitään hyötyä. Kun olimme opiskelleet osion, huomasimme että tällaisellakin yllättävällä asialla on todella iso merkitys omassa liiketoiminnassa. Myös erilaiset arkea helpottavat järjestelmät ja ohjelmat tulivat tutuiksi akatemian aikana. Yksinyrittäjäakatemian avulla omaa yritystoimintaa osaa tarkastella syventävästi. 

Parasta Yksinyrittäjäakatemiassa on sen tuoma rohkeus. Rohkeus markkinointiin ja rohkeus tuoda itseään enemmän esille. Suomalainen on yleensä aika vaatimaton. Yksinyrittäjäakatemian tuoman rohkeuden ja luottamuksen myötä uskallan tuoda itseäni ja yritystäni enemmän esille, rehellisesti ja omana itsenäni.

Jaa kirjoitus
Facebook
Twitter
LinkedIn
Email