8
marras
2021

Se kasvaa, minkä opit!

Mutta tarvitseeko minun enää oppia uutta? Miten yritykseni voisi kasvaa? Näitä kysymyksiä moni yksinyrittäjä pohtii silloin, kun puhun kasvusta ja etenkin opiskelun merkityksestä kasvun tekijänä.

Paras kasvun tekijä on yrittäjä itse. Kun yrittäjä on varmempi ja tietävämpi, on hän myös rohkeampi ja kokeiluhaluisempi. Sen myötä syntyy myös halua lähteä kehittämään omia tuotteita ja palveluja, yhtä lailla kuin koko yrityksen toimintaa. Yrittäjäidentiteetistä nyt puhumattakaan.

Yksinyrittäjäakatemian tuotekehityspolku on todistetusti tie yrityksen kasvamiseen ja kehittymiseen. Johdonmukainen kehittäminen, uusi verkosto ja hyödylliset työkalut johdattavat fokusointiin ja ryhtiin yritystoiminnassa. Vuosien varrella monet yrittäjät ovat kouluttautumisensa myötä perustaneet uuden yrityksen, nousseet toiminimestä osakeyhtiöksi, rekrynneet alihankkijoita tai hankkineet yhtiökumppanin. Kasvun tie aukeaa halusta kehittää.

Oma merkityksensä on myös sillä, että tuotekehitystyölle annetaan vuosi aikaa. Tuossa ajassa yritys ja yrittäjä saa yhden päivän kuussa yrityksen kehittämiselle ja kutsunkin opiskelupäiviä usein yrityksen kehittämispäiviksi. Se on harvinaista herkkua meille yksinyrittäjille! Kehittämistyökalut, palvelumuotoilun vaiheet ja välineet sekä vahvan myynnin vinkit – niistä syntyvät tulevaisuuden tekijöiden menestystarinat, joita Yksinyrittäjäakatemian koulutusohjelma on tuottanut lukuisia.
Yrityksen on hyvä olla kasvuorientoitunut, vaikkei kasvua nopeasti tapahtuisikaan. Se on merkittävä tahtotila myös elinvoimaamme ajatellen. Siis opiskele ja kasva!

Jaa kirjoitus
Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Opineo Oy

Liity uudistuvien yrittäjien joukkoon!

Kirjoitan mielelläni ajankohtaisista ilmiöistä oppimisen ja yrittäjyyden kentällä. Lukeminen ja ajatustenvaihto edistää ideointia ja toki on tärkeää verkostoitua. Liity siis mukaan!

Liity uudistuvien yrittäjien joukkoon!

Kirjoitan mielelläni ajankohtaisista ilmiöistä oppimisen ja yrittäjyyden kentällä. Lukeminen ja ajatustenvaihto edistää ideointia ja toki on tärkeää verkostoitua. Liity siis mukaan!