TAHDOTKO MUKAAN AKATEMIAAN? > JÄTÄ YHTEYSTIETOSI NIIN OLEMME YHTEYDESSÄ!
Yksinyrittäjäakatemia on valtakunnallinen koulutuskonsepti, joka on suunnattu yksinyrittäjille.
Akatemiaa toteuttaa valtakunnallisesti alueelliset yrittäjäjärjestöt ja yrittäjäyhteisöt yhdessä alueen koulutuksen järjestäjän kanssa.
Yksinyrittäjäakatemian tavoitteena on edistää yrittäjien verkostoitumista ja vahvistaa yrittäjien liiketoimintaosaamista edistäen näin vakautta ja kasvua niin yrityksissä kuin alueellisesti. Yksinyrittäjäakatemia tarjoaa käytännönläheistä, omaa yritystä kehittävää ja yhteisöllistä osaamista Suomessa ja myös kansainvälisessä ympäristössä.
Akatemiassa opiskelija voi suorittaa yrittäjyyden ammattitutkinnon tai tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Opintojen sisällöissä keskitytään oman yritystoiminnan kehittämiseen ja alustajina toimivat niin yrittäjät kuin kokeneet kouluttajat. Myös muu täydennyskoulutustarjonta ja verkkokurssit ovat osa yrittäjän kehittymispolkua. Koulutussisällöt on valittu tutkinnon tavoitteiden mukaan, mutta koulutuksen rakenne mahdollistaa myös syvempää perehtymistä muun muassa palvelujen markkinointiin, myyntiin, talouteen ja verkostoitumiseen – nämä teemat on koottu yrittäjien toiveiden mukaisesti.
Akatemian vahva tavoite on edistää myös yksinyrittäjän hyvinvointia. Tutkitusti yksinyrittäjän työtunnit, tulotaso ja hyvinvointi eivät kohtaa eli yrittäjät kuormittuvat niin henkisesti kuin fyysisesti. Mentoritoiminta ja henkilökohtainen valmentaminen yhdessä toisten yrittäjien kanssa ovat oiva lisätyökalu yrittäjän jaksamiseen ja yrityksen kasvuun.
Koulutukset:
Liikuntayrittäjä
YYA START
Verkostoyrittäjä
Luova ala
Online
Hei yksinyrittäjä! Kaipaako myynti buustia? Yksinyrittäjäakatemiassa sen teet – yhdessä asiantuntijoiden ja mielettömien verkostojen kanssa. Suosittu Online-ryhmä starttaa taas 8.6., älä jää pois kasvun kyydistä!
Yksinyrittäjäakatemia Kajaani
Hae mukaan! Lisätietoja: Petra Pulkkinen, 050 535 2776
Käynnissä olevat koulutukset:
Yksinyrittäjäakatemia Some 2023!
Lisätietoja: Petra Pulkkinen, 050 535 2776
Yksinyrittäjäakatemia Mikkeli
Yksinyrittäjäakatemia Coach
Yksinyrittäjäakatemia Pori, yhteistyössä Crazy Town Oy

Alkavat koulutukset:
Liikuntayrittäjä
YYA START
Verkostoyrittäjä
Luova ala
Online
Hei yksinyrittäjä! Kaipaako myynti buustia? Yksinyrittäjäakatemiassa sen teet – yhdessä asiantuntijoiden ja mielettömien verkostojen kanssa. Suosittu Online-ryhmä starttaa taas 8.6., älä jää pois kasvun kyydistä!
Yksinyrittäjäakatemia Kajaani
Hae mukaan! Lisätietoja: Petra Pulkkinen, 050 535 2776