Yksinyrittäjäakatemia KAAKONKULMA

Yksinyrittäjäakatemia KAAKONKULMA

Älä jää yksin. Opiskele!

Miksi Yksinyrittäjäakatemiaan?

Verkostoituvan yrittäjän paras koulutus – nyt nupit kaakkoon! 

Kasvuhaluinen yrittäjä tai muuten vaan yrityksen kehittämistä miettivä yrittäjä! Kasvata liiketoimintaasi kehittämällä yritystoimintaasi, verkostoitumalla ja ottamalla aika kehittämiselle. Myyntiin saadaan uutta boostia, kun yritystoiminnan perusta on kunnossa. Yksinyrittäjäakatemiassa teet sen – yhdessä asiantuntijoiden ja kollegoidesi kanssa. Edistät yrityksesi kasvua myös brändityön ja palvelumuotoilun keinoin.

Starttaa siis marraskuussa oma lähivalmennuksessa toteutettava kehittämisohjelmasi yhdessä muiden yrittäjien kanssa: Yksinyrittäjäakatemiassa suoritat yrittäjyyden ammattitutkinnon työskentelemällä omassa yrityksessäsi ja verkostoidut muiden yksinyrittäjien kanssa. Opintojen lisäksi löydät itsellesi uusia asiakkaita, kumppaneita ja bisnesmahdollisuuksia.

Koulutuksen päätteeksi sinulla on vahva kehityssuunnitelma ja olet valmis seuraavaan vaiheeseen – kohti kasvua!

 

1. Maksuton koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena omassa yrityksessäsi työskennellen. Jokainen koulutuspäivä on oman yrityksen kehittämispäivä kasvun kannalta merkittävien teemojen ympärillä.

2. Live-toteutus mahdollistaa verkostoitumisen ja juuri oman yrityksen kehitystarpeisiin ratkaisujen hakemisen.

3. Verkostot ovat akatemian sokeri ja suola. Koulutuksessa tutustut eri alojen yrittäjiin, saat vertaistukea sekä mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita.

 

4. Akatemian tähtikouluttajat ovat alansa parhaita. Kouluttajat antavat sinulle näkemystä, konkreettisia työkaluja sekä kannustusta yrityksen kasvuun. Kouluttajien lisäksi saat oman henkilökohtaisen mentorin, jonka kanssa sparrailla kehitystyöhön liittyviä asioita.

5. Noin 8 kuukauden kestävä koulutus tähtää yrittäjän ammattitutkintoon.

Aiemmat toteutetut Yksinyrittäjäakatemiat ovat saaneet opiskelijoilta valtavan määrän kehuja niin toteutuksesta ja yrittäjän arkeen sopivista aikatauluista kuin myös innostavista kouluttajista ja vertaistuesta, jonka ryhmä tarjosi. 

“Tässä on myös hienoa tutustua yrittäjiin eri aloilta. Tämä on yrittäjänä kaikkein joustavin tapa opiskella, kun välissä ja lounaalla voi tarpeen mukaan hoitaa myös työasioita.”


Yksinyrittäjäakatemian alumni

Hyppää siis menestyjien joukkoon ja starttaa oma lähiopetuksena toteutettava kehittämisohjelmasi 17.11.2023. Koulutuksen päätteeksi sinulla on vahva tuote sekä vankka myyntistrategia ja olet valmis seuraavaan vaiheeseen – kohti kasvua!

Koulutuksen järjestämisestä, hakeutumisesta ja oppisopimuksista vastaa Etelä-Savon Koulutus Oy
Toteutuksen yhteyshenkilö:
 Anneli Hulkko

Yrityskehittäjä

Verkostoitunut yrittäjä

Akatemian tuottaja

Anneli on kumppanina ja tukena
yrittäjälle, joka aidosti haluaa muuttaa toimintatapoja, kehittää liiketoimintaa
ja löytää uusia yrittämisen mahdollisuuksia. Annelin ote yritysten
eteenpäinviemisessä on sparraava. Hän on keskusteleva kyseenalaistaja, jonka tavoitteena on kehittää juuri sinun yritystäsi ja tukea sinua yrittäjänvälipolulla.
Pitkään bisnesmaailmassa mukana oleminen on antanut
Annelille kokemusta, tietoa ja työkaluja erilaisista yritystoiminnan
kehittämisalueista, muutoksien läpiviemisestä ja johtamisesta.

Annelin mottona on: ”Tavoitteena menestys, unelmana

yrittäjyys!”

Lisäksi akatemian kehittämispäivissä nähdään liiketoiminnan rautaisia ammattilaisia, jotka jakavat oppejaan ja auttavat yksinyrittäjiä löytämään menestyksen työkalut.

Yksinyrittäjäakatemian toteuttavat yhdessä Opineo Oy, Esedu ja KLARISSA

Lisätietoja

Koulutusmaksu:

Koulutus on maksuton.

Koulutuspaikka ja aika:

Koulutus järjestetään päivisin klo 9-15 lähivalmennuksena Kotkassa / Pyhtäällä.

Mentori:

Ennen koulutuksen alkua hankit itsellesi oman mentorin. Hän voi olla omassa verkostossasi toimiva yrittäjä tai henkilö, jonka haluat mentoriksi. Jos tarvitset apua mentorin löytämisessä, autamme sinua siinä: anneli.hulkko@klarissa.fi

Mahdollisia mentoreita löytyy myös:

https://mentoripankki.recit.fi/fi/mentorihaku

www.solopreneurs.cafe/mentorit

Yhteyshenkilö:

Anneli Hulkko, KLARISSA- Yritysvoimauttamo,

p. 044 914 5074

anneli.hulkko@klarissa.fi

Aikataulu

Yksinyrittäjäakatemia KAAKONKULMA

17.11.2023 - 24.5.2024

Yrittäjyyden ammattitutkinto

Kick-off

17.11.2023 Kick-off: Kehittämisen ABC 

Liiketoiminnan tehtävissä toimiminen

5.12.2023 Strategia ja liiketoimintasuunnitelma

9.1.2024 Palvelupolku ja asiakasprofilointi

Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen

6.2.2024 Tuotekehitys, Hinnoittelu ja budjetti

21.2.2024 Verkostot ja sidosryhmät

7.3.2024  Tehokas yrittäjä – itseensä johtaminen

Myynti ja markkinointi

10.4.2024 Brändi

7.5.2024  Myynti, Markkinointi

24.5.2024 Yrittäjä esiintyjänä ja päätösseminaari

 

Koulutuksen sisältö:

Koulutuspäivissämme toteutamme tekemällä oppimisen ideologiaa. Jokaisessa päivässä työstämme yksilöllisesti yhdessä teeman mukaisia kehittämistehtäviä, joilla on suora vaikutus yritystoimintaasi.

Strategia on suunnitelma siitä, miten saavutat tavoitteesi. Tiedätkö sinä, miten saavutat yrityksesi tavoitteet? Jos et, tässä kehittämispäivässä opit rakentamaan sinulle sopivat askelet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi saat käyttöösi strategiatyökalut, joiden avulla ohjaat yrityksesi toimintaa. Työkalujen avulla osaat jatkossa myös analysoida yrityksesi toiminnan tuloksellisuutta.
Oletko tehnyt liiketoimintasuunnitelman (LTS) aikaisemmin sen vuoksi, että joku on pyytänyt? Tällä kertaa tutustutaan aiheeseen työkaluna, jonka teet omaa toimintaasi varten ja opit käyttämään LTS:aa toiminnan analysointiin ja mittaamisen. Saat helpon ja erinomaisen työkalun, jonka avulla opit tekemään oikeita valintoja ja parantamaan liiketoimintasi tulosta.
Tiedät kyllä, että itsensä johtaminen on asioiden priorisointia. Mitä ovat ne tehokkaat työkalut, joilla tekemisessä on tuottavuutta ja järkeäkin? Koulutuspäivän jälkeen sinulla on työkalut oman ajankäytön tehostamiseen, mutta myös euroihin keskittyvään liiketoimintaan.
Voinko tuotteistaa mitä vaan? Miten oma osaaminen paketoidaan? Koulutuspäivän jälkeen olet arvioinut oman tuotteesi haluttavuuden ja elinkelpoisuuden ja tiedät tuotteistamisprojektisi tärkeät askeleet – ne otetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Saat hyödyt asiakkaan – sen tärkeimmän tekijän – mukaanottoon ja kuunteluun.
Kenelle ja mitä? Asiakasprofilointi auttaa puhuttelemaan omaa unelma-asiakastasi. Kun kohdistat viestisi oikein, herätät asiakkaasi huomion ja saat itsellesi asiakkaita, jotka arvostavat työtäsi. Putoaako asiakkaasi polulta? Palvelupolkua analysoimalla opit löytämään ne palvelupolun pisteet, joissa pystyt jatkossa auttamaan asiakasta etenemään kohti ostotapahtumaa.

Verkosto on tehokkain myyntityökalusi. Koulutuspäivässä visualisoimme verkoston ja teemme suunnitelman sen vahvistamiseksi. Viestinnän terävöittäminen edistää verkostojasi sekä sidosryhmien tavoittamista. Koulutuspäivässä luomme suunnitelman verkostotyön vahvistamiseksi ja teemme verkostosta mainion myyntitykin.

Miten hinnoitella kannattavasti? Mitä hinnoittelussa on huomioitava? Koulutuspäivässä pureudumme hinnoittelun periaatteisiin ja menetelmiin. Tarkastelemme hinnoittelua myös osana yrityksen budjetointia ja kannattavaa liiketoimintaa. Opit tekemään yrityksesi vuosibudjetin.
Miten luon yritykseni mielikuvan eli brändin? Mitä brändityö vaatii? Koulutuspäivässä käymme läpi brändityöskentelyn periaatteet, peilaamme niitä arvoihin ja strategiaan, ja teemme käytännönläheisesti omaa yritystä hyödyntävän brändikirjan. Yritys- ja henkilöbrändiin liittyvä viestintä on kiinteä osa päivän harjoituksia.
Markkinointi: kulu vai investointi? Miten yrityksen markkinointi tehdään tuottavaksi? Markkinoitko koska se on välttämätöntä vai jotta saisit tuloja? Markkinoinnin päivässä paneudutaan siihen, miten markkinoinnista tulee investointi. Markkinointi muuttuu kulusta investoinniksi kun laaditaan markkinointisuunnitelma ja seurataan markkinoinnin tuottoja.
Ilman myyntiä ei ole liiketoimintaa. Koulutuspäivässä löydämme työkalut ostamista edistämään. Opit tavoitteellistamaan myyntiäsi yhtä lailla kuin löydät oman tehokkaan tapasi tehdä kauppaa. Huomaat myös, mikä merkitys myyntimateriaaleilla on myyntiisi on neuvotteluissa ja kaupanteossa.

Tilaa Opineon uutiskirje ja liity uudistuvien yrittäjien joukkoon!

Kirjoitan mielelläni ajankohtaisista ilmiöistä oppimisen ja yrittäjyyden kentällä.

Lukeminen ja ajatustenvaihto edistää ideointia ja toki on tärkeää verkostoitua.

Liity siis joukkoomme tilaamalle uutiskirje!